Hallituksen kokoustiedote 4/2020

6.5.2020

TIEDOTE 4 (Hallituksen kokous 22.4.2020)

Aika: 22.4.2020 klo 18.00

Paikka: Verkkokokous

 

Läsnä:

Kalevi Lehikoinen, pj.

Annu Brotherus, varapj., jäsen 

Malla Haapanen, jäsen

Niklas Koppatz, jäsen

Aura Loikkanen, jäsen, sihteeri

Nipa Nieminen, jäsen

Anne Runsas, jäsen 

Juha Saukkonen, jäsen

Mikko Vuorinen, jäsen

Sari Porkka, taloudenhoitaja

 

TALOUSASIAT

Taloustilanne 19.4. oli tyydyttävä. Mökeistä 27 % on toistaiseksi jättänyt maksamatta laskunsa, joiden eräpäivä oli 15.4. Maksamattomat laskut karhutaan toukokuun puolivälin jälkeen.

Koronatilanteen vuoksi mahdollinen saunan ja kesäkahvilan kiinni pitäminen ja juhlien peruminen aiheuttavat n. 17 000 euroa budjetoitua pienemmät tulot.

Talouden sopeuttamiseksi muuttuneeseen tilanteeseen siirrettiin kerhotalon lattian korjaus myöhemmin kesällä päätettäväksi. Saunan halkovajan rakentaminen käsitellään seuraavassa kokouksessa. Rottajahdin jatkosta päätetään kuukausittain tulosten pohjalta. Sähköremontti (n. 10 000 euroa) suunnitellaan toteutettavaksi elokuussa mahdollisuuksien mukaan.

 

TOIMIKUNNAT

Kerhotalotoimikunta seuraa, mitä valtion hallitus päättää ja toimitaan ohjeiden mukaisesti. Kerhotalolle hankitaan käytetty kylmälaite.

Lasten toimikunta tarvitsee lisää jäseniä. 

Rakennustoimikunta: Hyväksyttiin rakennustoimikunnan esityksestä  16 rakennushakemusta. Jatkossa kaikki hakemukset otetaan vastaan vain sähköisesti, myös hyväksymis/hylkäämispäätös toimitetaan sähköisesti.

Saunatoimikunta: Sauna pysyy toistaiseksi kiinni. Seurataan yleisten saunojen aukiolosuosituksia.

Tiedotustoimikunta: Papu 1/2020 pyritään saamaan jakoon kesäkuun alkupuolella. 

Sähkötoimikunta: Antenneissa oli ongelmia. Vika korjattu. Osa HD-kanavista ei näy, mutta kanavat voi päivittää omassa tv:ssä. Syksyllä on tarkoitus vaihtaa loput sähkömittarit.

 

HUOLTORAKENNUS

Päätettiin, että WC:t ja suihkut avataan. Siivous toteutetaan entiseen malliin 2 kert/vko touko-, elo- ja syyskuussa sekä 3 kert/vko kesä- ja heinäkuussa. Lisäksi seinät siivotaan kerran viikossa. Hankitaan “automaattiset” saippua-annostelijat ja käsidesipurkit vessojen ulkopuolelle.

Huoltorakennuksen palvelujen käyttöjä ohjeistetaan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

 

KESÄN TYÖNTEKIJÄT

Juha Saukkonen ”Zacce”, hallinnollinen isäntä

Tomi Friman, Isäntä

Pauli Ojasen, vesivastaava

Benny Ericsson, nurmikon hoitaja

 

AJANKOHTAISIA ASIOITA

Lannoite- ja multamyynti 9.5.

Kerhotalotalkoot 16.5.

Roskalavat 16.-17.5. klo 10-16.

Luomutilamyynti 24.5. Lannoite- ja multamyynti on 9.5. 

 

KESÄN JUHLAT

Juhannusjuhlat järjestetään (lohko III järjestelyvastuussa) koronatilanteen sallimissa puitteissa

 

SEURAAVA KOKOUS

Seuraava kokous pidetään 18.5. klo 17.30 kerhotalolla.